Varatuomari Oulu
Esityksessä ehdotetaan, että ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitetun luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, jonka nimenä olisi oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Perustuslaki ei kuitenkaan estä lailla säätämästä jotakin ammattia tai elinkeinoa luvanvaraiseksi.
Kuten edellä jaksossa 3.2.6 on selostettu, tässä esityksessä ehdotetaan, että luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuu luisivat lähtökohtaisesti valvontalautakunnalle. Luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnan uskominen esityksessä ehdotetulla tavalla valvontalautakunnalle ei vaaran taisi heidän valvontansa puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Valvontalautakunnan jäsenet toimivat jo nykyisin tuomarin vastuulla. Tämän lisäksi ehdotetaan vahvistettavaksi valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta.
Asianajotoimisto Oulu
Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain (517/1999) 1 §:n mukaan perintätoimintaa saa harjoittaa vain se, jolle aluehallintovirasto on myöntänyt laissa tarkoitetun toimiluvan. Toimilupaa ei kuitenkaan vaadita satunnaiseen perintätoimintaan, jos perintä toimintaa ei ole markkinoitu. Toimilupaa ei myöskään vaadita muun ohella asianajajan tai hänen apulaisensa harjoittamaan perintä toimintaan.
Myös luvan saaneiden oikeudenkäynti avustajien osalta yhteensä 350 euron vuotuista valvontamaksua voidaan pitää kohtuullisena. Jos oikeusavun saaja on itse ehdottanut avustajakseen kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilön, tämä on määrättävä, jolleivät erityiset syyt toisin vaadi.
Lakiasiantoimisto Oulu
Nykyisin Asianajajaliiton valvonta kohdistuu asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin. Valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsen maksuilla. Asianajajaliiton jäseninä olevien julkisten oikeusavustajien jäsenmaksun suorittaa oikeusministeriö. Lastensuojelulain muutoksella lupajärjestelmä ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Juristi Oulu
Valtioneuvoston oikeuskanslerin asianajajiin kohdistuvasta valvonnasta säädetään asianajajista annetun lain 6 §:ssä. Sen mukaan valtioneuvoston oikeuskanslerilla on oikeus panna vireille lain 7 c §:ssä tarkoitettu valvonta asia, jos oikeuskansleri katsoo asian ajajan laiminlyöneen velvollisuutensa. Oikeuskanslerilla on myös oikeus vaatia Asian ajajaliiton hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin asianajajaa vastaan, jos oikeuskansleri katsoo, ettei tällä ole oikeutta olla asianajajana. Lautakunnassa olisi viisi jäsentä varajäsenineen, jotka edustaisivat eri tuomioistuimia, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia sekä oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Lisäksi muutettaisiin asianajajista annettua lakia, valtion oikeusaputoimistoista annettua lakia, oikeudenkäymiskaarta, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia, oikeusapu lakia, lastensuojelulakia ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annettua lakia.
Lakimies Oulu
Kuluttajalla on oikeus saattaa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen erimielisyys, joka koskee yksittäistä kulutushyödykesopimusta tai muuta kulutushyödykkeen hankin taa, oikeusministeriön alaisuudessa toimivan kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa. Lautakunnan päätös on luonteeltaan suositus eikä se ole täytäntöön panokelpoinen eikä sillä ole tuomioistuimen tuomion oikeusvaikutuksia.
Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto.
Lainsäädännössä ei ole määritelty lakiasiaintoimistojen omistajille tai niissä työskenteleville lakimiehille erityisiä kelpoisuusehtoja. Markkinatuomioistuimen päätöksillä 1983:5 ja 1983:6 on kuitenkin tosiasiallisesti osittain rajoitettu oikeudellisten palvelujen tarjoamista lakiasiaintoimistoista siten, että oikeustieteellistä tutkintoa vailla olevia henkilöitä on kielletty markkinoimasta elinkeinotoimintaansa ilmaisuilla ”lakiasiaintoimis to” tai muutoin sanan ”lakiasiat” hallitsemalla yleisviittauksella. Lisäksi kuluttaja-asiamies on katsonut, ettei esimerkiksi varanotaari tai oikeustieteen ylioppilas voi markkinoida itseään lakimiehenä.
Asianajaja Oulu
Valvonnan järjestämisen kannalta helpoin vaihtoehto olisi toteuttaa valvonta vastaavasti kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien valvonta nykyisin, jolloin valvovana elimenä toimisi Asianajajaliiton valvontalauta kunta. Asianajajaliiton valvontalautakunnalla on korkea osaamisen taso ja pitkäaikainen kokemus hyvän asianajajatavan valvonnasta. Valvonta tapahtuisi myös kustannustehokkaasti, kun se hoidettaisiin kaikkien osalta samassa elimessä. Koska valvontalautakunta valvoisi tällöin paitsi asianajajia ja julkisia oikeusavustajia, myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia, jotka eivät ole ja joista osa ei edes voisi olla Asianajajaliiton jäseniä, olisi tällöin kuitenkin tarpeen vahvistaa valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta.
Asianajajaliiton hallituksen suorittama asianajajien valvonta toteutetaan usealla eri tavalla. Ensinnäkin Asianajajaliitto on vahvistanut asianajajien noudatettavaksi erilaisia ohjeita ja määräyksiä, joilla etukäteen pyritään ohjaamaan asianajajien toimintaa. Toi seksi Asianajajaliitto suorittaa säännöllistä asianajotoimistojen tarkastusta. Liiton hallituksen velvollisuutena on siirtää tietoonsa tulleet hyvän asianajajatavan rikkomiset Asianajajaliiton valvontalautakunnan tutkittaviksi.
Suoranaisten lisäkustannusten lisäksi on arvioitava sitä, mikä vaikutus uudistuksella olisi asianajopalveluiden yleiseen kilpailutilanteeseen. Mahdollinen kilpailun väheneminen olisi omiaan nostamaan hintoja, vaikka kustannukset eivät nousisikaan. Korkeat oikeudenkäyntikustannukset ovat jo nykyisin ongelma, eikä uudistuksen pitäisi johtaa niiden ainakaan vähäistä suurempaan nousuun.